Kasvattajahaastattelu - Kennel Leith Bhrogan

Julkaistu Kerry & Vehnä -lehdessä 4/2011
Teksti: Minna Ängeslevä

Tiina Salmivuoren käsitys oikeanlaisesta vehnäterrieristä ja tavoitteet kasvattajana ovat vuosien mittaan muokkautuneet osittain uusiksi.

Käännekohta ja kohokohta

Kesällä syntynyt kymmenes Leith Bhrogan -pentue on Tiina Salmivuorelle kasvattajana uusi alku. Pentue on Tiinan ensimmäinen täysin irlantilaislinjainen.
– Nyt on syy jatkaa. On motivaatiota ja tavoitteita ja tunnen tekeväni työtä rodun eteen.
Tiina sanoo pyrkivänsä kantamaan kortensa kekoon vehnäterrierin puhtaiden irlantilaislinjojen säilyttämiseksi.
– Se edellyttää, ettei käytä yhtä koiraa liikaa jalostukseen ja pyrkii löytämään mahdollisimman vähän käytettyjä linjoja.

Tiina on tuonut Ruotsista ja Irlannista itselleen kolme irlantilaislinjaista koiraa. Näistä kaksi, Honeyrags Pacific Ocean ja Villa Rosas Vertyc eli Pimu ja Remu, ovat viimeisimmän Leith Bhrogan -pentueen vanhemmat. Ja jatkoa on luvassa jo alkuvuodesta, sillä seuraava pentue on suunnitteilla Irlannista Suomeen kotiutuneelle Donnalle, Hobel It´s You LB:lle. Pentueen isäksi Tiina on suunnitellut iäkästä urosta, jonka emä on sekin kotoisin rodun alkuperämaasta Irlannista.

Silkkiturkin puolella

Kotisivuillaan Tiina ottaa selkeästi kantaa irlantilaisen turkkityypin puolesta.
– En pidä paksuturkkisista vehnistä, ja on oikeudenmukaista sanoa se suoraan. Jotkut tykkäävät paksummasta turkista ja kasvattavat rotua tämän mieltymyksensä mukaan. Tämä on tietenkin jokaisen oma valinta.

Turkkityyppi ei kuitenkaan ole pelkkä mielipidekysymys, koska oikeanlaisen vehnäterrierin turkin määrittää rotumääritelmä. Rotumääritelmän mukaan vehnäterrierin turkki on ”pehmeän ja silkkisen tuntuinen, ei karhea”. ”Kiilloton, paksu, laadultaan villava tai pumpulimainen karva” puolestaan on yksi hylkäävistä virheistä.

Unnan viemänä

Paksuturkkisilla Tiina kuitenkin aloitti, niin vehnäharrastuksen kuin kasvattamisenkin.
– Ei minulla siihen aikaan ollut käsitystä turkkityypeistä, karvanlaadusta kylläkin.

Koiria Tiinalla oli ollut ympärillään aina, ensin lapsuudenkodissa ja sitten omassa huushollissa. Vehnäharrastajan Tiinasta teki ensimmäinen vehnäterrieri Sandmarks Unique, Unna.

90-luvun puolivälissä Tiina joutui luopumaan sijoituspinseristään silloisen puolison allergian takia. Koiraihminen ei tästä lannistunut, piti vain löytää rotu, jonka kanssa allerginenkin pystyisi elämään. Koiran piti sopia myös kaveriksi juoksulenkeille. Löytyi vehnä, ja vaikka Tiina ei rotua allergiselle nykytiedoin suositakaan, ex-puoliso ei vehnäterrieristä oireillut.

Koska Unna oli sijoitusnarttu, sitä vietiin näyttelyyn. Ja menestystä tuli. Harrastus otti ja vei Tiinan mennessään. Koiraharrastus toi mukanaan myös paljon uusia ystäviä ja tuttavia.

Eka kerta

Kasvattajaksi ryhtymistä Tiina ei ajatellut edes vielä silloin, kun Unna sijoituspentujen jälkeen siirtyi hänen omistukseensa. Unnan kasvattaja Sari Sandmark-Eho ja muut kasvattajat kuitenkin kannustivat Tiinaa pennuttamaan hyvän koiran itsekin. Kennelnimen Tiina sai vuonna 2001, kun Unna oli ollut hänen omistuksessaan jo kolme vuotta. Ensimmäisten pentujen matka päivänvaloon ei ollut se kaikista yksinkertaisin.
– Kaikki meni pieleen.

Oli löytynyt Unnalle sopiva uros, joka rakenteellisesti täydensi narttua. Sitten Unnan juoksu alkoi puolitoista kuukautta etuajassa, samaan aikaan perheen toisen nartun Fannyn, Wheatstone Fantasian, ensimmäisen juoksun kanssa. Arvioituna astutusajankohtana Tiina ja Unna suuntasivat Vantaalta Jyväskylään Wheatstone Denzeliä tapaamaan. Tositarkoituksella.

Kun astutus ei onnistunut ja piti palata töihin, Curry-uros tuli Tiinan mukana Etelä-Suomeen. Maanantaina Unnalta tarkistettiin progesteroniarvo, joka osoitti nollaa, eli oikea astutusajankohta antoi odottaa itseään.

Perjantaina Unnalta otettiin uusi progetesti, jonka tulos luvattiin maanantaiksi. Unna astutettiin kuitenkin perjantaina, koska uros oli lähdössä matkoille viikonlopuksi. Maanantaina eläinlääkäri sitten kertoi, ettei hedelmöittyminen perjantain astutuksesta ollut mahdollinen, koska sen päivän progesteroniarvo oli yhä lähellä nollaa. Tiina soitti läpi kaikki pennunvaraajat ja kertoi, ettei pentuja tule.

Muutaman viikon kuluttua hän ihmetteli koiran lihomista ja vei koiran varmuudeksi ultraan. Eläinlääkäri totesi koiran olevan täynnä pentuja. Sitkeät siittiöt olivat siis eläneet riittävän pitkään, niin että munasolut olivat ehtineet kypsyä hedelmöittymistä varten. Koira kantaa pentuja noin 63 vuorokautta. Vaan mistä päivästä tiineyden alkaminen tällä kertaa laskettaisiin? Nartun ruumiinlämpö kertoo synnytyksen lähestymisestä, joten alkoi mittailla Unnan lämpöä, kun astutuksesta oli kulunut kahdeksan viikkoa.

Kun astutuksesta oli vierähtänyt 66 vuorokautta, pentujen kunto tarkistettiin röntgenillä. Kohdussa näkyi seitsemän pentua. Niille annettiin vielä kaksi päivää aikaa syntyä luonnollisesti, muuten olisi edessä leikkaus.

Seuraavana päivänä pennut syntyivät normaalisti. Sari oli apuna synnytyksessä ja lähti kotiin, kun seitsikko oli maailmassa. Sen jälkeen syntyi vielä yksi yllätysnarttu.
– Sitten kaikki meni hyvin. Opettavaisen kokemuksen jälkeen on ollut helpompaa, Tiina toteaa.

Tosin vasta Pimun viimekesäinen synnytys oli Tiinan kätilöimistä ensimmäinen, joka sujui vaihe vaiheelta kuten kirjoissa kuvataan.

Bowie idolina

Tiinalla on ollut ja on tukenaan kokeneita vehnäkasvattajia, alkuvaiheessa Sarin lisäksi Cyrryn ja Fannyn kasvattaja Karin Bergbom, Boundary Oak -kasvattaja Annu Tamminen ja Wildwheat’s-kennelnimellä kasvattanut Kirsti Flinkman. Apuna jo ensimmäisen pentueen aikana oli myös Jaana Kosonen, joka oli varannut Unnan pentueesta uroksen. Jaana kasvattaa nykyisin vehniä Fromzero-kennelnimellä.
– Ensimmäisen ajatuksen turkin merkityksestä herättivät Flinkmanin Kikka ja Anttilan Sari. He kehottivat etsimään Unnalle irlantilaistyyppistä urosta, Tiina muistaa.

Toisessa Leith Bhrogan -pentueessa isänä olikin Sari Anttilan kasvatti, irlantilaistyyppinen Grebnello Bonfire. Pentueen seitsemästä pennusta yksi uros, Bowie, on irlantilaistyyppinen.
– Se oli pentuna punainen piikkitukka ja erittäin energinen. Ihailin sitä alusta saakka. Bowien tyyppi jäi kytemään takaraivoon – tällaisia haluan lisää.

C-pentue oli sitten ensimmäinen Leith Bhrogan -pentue, jossa kaikki pennut olivat irlantilaistyyppisiä.

Muutaman kasvattajavuoden jälkeen Tiina selasi eurooppalaisten kasvattajien kotisivuja hakien pentuetta, josta voisi tuoda Suomeen irlantilaistyyppisen uroksen ja uutta verta. Von der Schönen Lausitz -kennelistä Saksasta Suomeen tuli Saku, Conall von der Schönen Lausitz, ja kohta perässä narttu Dana, Delaney von der Schönen Lausitz, ja vielä King of Rock Kni-York eli Elvis Tšekistä. Kaikki kolme tulivat yhteisomistukseen useamman kasvattajan ja harrastajan nimiin.

Tiina on tuonteihin ja niiden jättämään jälkeen tyytyväinen. Tuontikoirien tuomien uusien sukulinjojen ansiosta Tiina myös pystyi I-pentueessaan yhdistämään kaksi omaa kasvatuslinjaansa.
– Halusin nähdä mihin olen päässyt.

Irlantilaistyyppisten Leith Bhrogan Guns N' Rosesin ja Leith Bhrogan Freyan pennut ovat yhtä lukuun ottamatta irlantilaistyyppisiä. Kaikilla on mukava luonne ja ne ovat terveitä. I-pennut käyvät kasvattajalla trimmissä, joten Tiina tapaa niitä säännöllisesti.
– On hieno tunne, kun olen löytänyt näistä kasvateista omien aiempien kasvattien ja molempien ensimmäisten vehnieni piirteitä. Tähän olen päässyt miksatuilla linjoilla, kymmenen vuoden ja kahden toisistaan poikkeavan linjan tuloksena.

Tiinasta tuntui kuitenkin, että tie miksatuilla linjoilla oli pystyssä eikä mahdollistanut toivottua lopputulosta. Kasvatusharrastuksen jatkaminen täysin irlantilaisilla linjoilla alkoi tuntua ainoalta oikealta tieltä. Ja irlantilaislinjaiset koirat Tiinalla oli jo: Ruotsin-tuonnit Remu ja Pimu sekä Irlannista tuotu Donna.

Vahvuutena verkostot

Irlantilaislinjaisten vehnien sukulinjoista Tiina on ammentanut tietoa suomalaisten ja ulkomaalaisten kasvattajien avulla. Heillä on ollut myös vahva vaikutus siihen, miten Tiinan käsitys rodusta ja tavoitteet kasvattajana ovat muovautuneet.
– Jokaisella kasvattajalla on omat verkostonsa, joiden kautta tietoa saa monesta suunnasta. Kasvattajan pitää kuunnella muita, hakea tietoa mutta tehdä päätöksensä itse. Rotumääritelmä on kuitenkin yksi ja sama meillä kaikilla.

Jo etsiessään urosta yhteisomistuksessa olevalle irlantilaistyyppiselle mutta miksatulle Danalle Tiina otti yhteyttä puhtaita irlantilaislinjoja ja irlantilaista rotutyyppiä vaalivaan Geijes-kasvattajaan Aya Lundsteniin. Ayan ystävällinen ja perusteellinen vastaus sai Tiinan lukemaan rotumääritelmän aiempaa tarkemmin ja heräämään ajatukseen vehnäterrierin oikeasta tyypistä ja sen alkuperäisen linjan säilyttämisestä.

Kohti maalia

Luonne, terveys, terve rakenne, alkuperäisen rotutyypin kunnioittaminen ja terrierin talutushihnan päähän sopivat kasvattien omistajat. Siinä Tiina Salmivuoren kasvatusharrastuksen kulmakivet.
– Kasvatusharrastukseni maali on siinä, että vehnäterrierin hankkivat ihmiset saavat uuden, heille sopivan perheenjäsenen ja mahdollisuuden harrastaa. Ja että voin tehdä oman osani rodun hyväksi. Palkitsevinta on nähdä, kuinka suuri positiivinen merkitys koiralla on sen omistajalle.

Työ näiden maalien eteen ei ole koskaan valmis. Eteen tulee huippuhetkiä mutta myös miettimisen paikkoja. Kasvattajalle tuttua on se, ettei alun perin jalostukseen ajateltua koiraa, kuten sijoitusnarttua, pystykään käyttämään. Näin on Tiinallekin käynyt useita kertoja. Syinä ovat olleet muun muassa allergia, luonne, tassuongelmat ja hylkäävät virheet. Ensimmäisestä pentueestaan Tiina ei päässyt sijoittamaan yhtään narttua, koska sopivaa sijoitusperhettä ei löytynyt.
– Kasvatusharrastuksen jatkumisen pelastus oli se, että kasvattien omistajat innostuivat pennuttamaan narttunsa. C- ja D-pentueet syntyivät näin minun kennelnimelleni ja C-pentue mahdollisti kasvatuksen jatkon.

Tietoa ja tuuria

Tiinan tapana on tavata pennunostajat kasvotusten ennen myyntipäätöstä, jonka tekemisessä tarvitaan ihmistuntemusta ja intuitiota. Kasvattajan ja kasvatin omistajan on hyvä tulla juttuun keskenään. Tiina katsoo myös sitä, miten pennunostajat käsittelevät koiria ja miten koirat suhtautuvat ostajakandidaattiin.
– Kyllä koira koiran tuntee. Meillä belgianpaimenkoira Kamu ei edes mene vieraiden luo, jos havaitsee ihmisten pelkäävän, mutta menee rapsuteltavaksi, jos tuntee olonsa turvalliseksi.

Tiina toivoo, että kasvatit käyvät hänellä trimmattavana, niin että hän pääsee seuraamaan niiden kehitystä. Trimmaukset ovat myös hyvä tapa tutustua kasvattien omistajiin. Koiraharrastus yhdistää samanmielisiä jopa ystävyyteen saakka.
– Kasvattieni omistajiksi on osunut todella huippuporukkaa. Vilpittömän iloinen Tiina on myös onnistuneista, terveistä tuontikoiristaan. Kaikkea ei hyvästä perehtymisestä ja verkostoista huolimatta voi viimeisen päälle varmistaa. Tarvitaan myös tuuria. Tähän saakka kaikki Tiinan tuomat koirat ovat olleet terveitä ja sopineet jalostukseen. – Pimun A-lonkkatuloksen tultua ystäväni Jaana kehotti minua lottoamaan, Tiina nauraa.

Tuuria tarvittiin myös silloin, kun kyy puri seitsenkuista Pimua. Pihalla pressun alla lymyillyt käärme ja utelias koira kohtasivat – tietenkin – pyhäpäivänä, juhannussunnuntaina. Onneksi eläinlääkäriasema Mevetin juhannuspäivystys oli juuri alkanut. Koira saatiin vastaseerumilääkitykseen heti, reilun puolen tunnin automatkan jälkeen. Ja Pimu selvisi.

Tiinalla on kotona Siuntion Palakoskella nyt vehnänartut Pimu, Freya ja Fanny ja sijoituksessa Donna ja Remu sekä Pimun kaksi tytärtä. Tiina harrastaa koirien kanssa metsälenkkejä, juoksulenkkejä ja näyttelyitä. Näyttelyhihnassa kulkevat omien koirien ja sijoituskoirien lisäksi myös kasvatit. Ensimmäisten vehniensä kanssa Tiina harrasti ja kisasi myös tottelevaisuus- ja agilitykentillä.

Juoksukaverina Tiinalla ovat Pimu ja Freya, jonka tapaturmassa loukkaantunut ja leikattu polvi pysyy tällä treenillä sekä lisäravinnolla hyvässä kunnossa. Siinä sivussa pysyy hyvä kunto emännälläkin.

Geenit kiertoon

Tiinan mielestä suomalaisten vehnien tyyppi on muuttunut parempaan suuntaan. Paksuturkkiset alkavat olla vähenemässä ja luonteet ovat kunnossa. Rodun geenipohjaan on syytä ryhtyä kiinnittämään huomiota. Rodun säilymistä, sen geneettistä monimuotoisuutta, edistää, kun jalostukseen käytetään koiria mahdollisimman laajasti. Siihen ei riitä se, että käytetään pelkästään näyttelyissä menestyviä rodun edustajia.
– Välillä jää kokonaisia pentueita jalostuksen ulkopuolelle, Tiina harmittelee.
– Kasvatuksen perustana pitäisi olla rotumääritelmä ja rodun elinvoiman säilyttäminen. Se ei ole sama asia kuin näyttelytähtien kasvattaminen.

Tiina toimi kymmenen vuotta Kerry- ja vehnäterrierikerhon hallituksessa, viimeiset vuodet sihteerinä ja jäsensihteerinä. Hän sanoo rotujärjestön olevan yhtä kuin siinä toimivat aktiivit.
– Avointa keskustelua kasvattajien kesken saisi olla enemmän. Rodun ongelmista pitäisi pystyä kertomaan ja herättämään keskustelua ilman, että tulee leimatuksi.